keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Juhannustunnelmia




Tänään tuli vihdoin roudattua loputkin tavarat Töölöstä tänne Punavuoreen. Keskellä kaaosta iski ihan hirveä ahdistus: tavaraa on ympäriämpäri, en tiedä mihin hittoon tungen kaikki tavarani (jota on ihan uskomattoman paljon ja se krääsän määrä, huh) enkä edes saanut yhtä hiton naulakkoa koottua ! Päätin sitten maata tähän lattialle koneen ääreen ja päivitellä hieman, mitä juhannuksena tuli duunailtua. 

Juhannus ei ole koskaan oikeastaan ollut mulle mikään erityinen juhla. En ole mökki-ihmisiä eikä festaritkaan pahemmin kiinnosta. Huomasi kyllä, että jengi oli ihan muualla kuin stadissa, kaupunki oli IHAN kuollut ! Mullakin Juhannus tuli vietettyä itse asiassa muualla, niinkin kaukana kuin Keravalla neljän aivan ihanan homppelipojan Niklaksen, Samulin, Mikan ja uuden tuttavuuden, Tuomaksen, kanssa. ♥  

Eikun juna alle ja kohti entisiä kotikontuja. Oli muuten ensimmäinen kerta ikinä, kun olen päätynyt Keravalle viettämään mitään pippaloita: A)Välimatka on perseestä, B)Kerava. Ei kai siinä muuta selitettävää :D Joka tapauksessa päätös oli ehdottomasti oikea, sillä näin hauskaa ja rentoa mulla ei ole ollut pitkään aikaan !


Grillin kokoamista (ei ollut tehty helpoksi), turhia yrityksiä saada grilli syttymään ja lopulta palaneet halloumit ! :D Ei kai se päämäärä vaan matka;) Tuli siis grillattua ihan perinteistä makkaraa, oli saldea ja herkkuja yms tarjolla, nam ! Ilta meni juoruillen, hyvää musiikkia kuunnellen, tanssahdellen ja hieman draamankin merkeissä ja lopulta päädyimmekin vain minä ja Tuomas kahdestaan DTM:ään..

Lauantaina herättiin puolen päivän jälkeen hieman oloissa ja ei kauaa kestänyt, kun hompsut poimivat mut jälleen kyytiinsä ja suuntasimme vuorostaan Vantaalle. Kaikki olivat ihan poikki ja kuolleena, syötiin safkaa, juoruttiin lisää. Ja uuteen nousuun. Ei varmaan yllätä, jos kerron, että päädyimme jälleen DTM:ään, hihi. Oli ihana sheikata ja reivata kuin hullut näiden kanssa. En muista milloin viimeksi pylly olisi hyllynyt noin paljon ja jalat olivat kyllä koetuksella kaiken kyykkämisen jäljiltä, haha ! 


Ilta venähti loppujen lopuksi aamun puolelle ja sunnuntai menikin palautuen, jälleen grillaten ja chillaten ! Aika nappiin mennyt Juhannus kokonaisuudessaan ♥

Nyt takaisin noitten laatikoitten ja tavaroiden kimppuun, selvis mikä oli naulakossakin vikana !

Pusuja, 

xx C 

4 kommenttia :

  1. Teetkö stripparin hommia?

    VastaaPoista
  2. Onks sun adidaksen trikoot minkä nimistä mallia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totaa, mulla on paritkin addut :D mulla on Stellaa, sit ihan kahdt basic trikoot :)

      Poista

Jätä alle kommenttisi, niin vastaan mahdollisimman pian, kiitos ! :)

Please leave your comment below and I will answer asap, thanks ! :*