maanantai 8. kesäkuuta 2015

Thaimaa part 1




Moicca !

Thaikkujen reissulta tuli napattua kuva jos toinen ja Teittii säästäkseni laitan kuvia muutamassa osiossa. Elimme oikeastaan aika paljon Snapchatin kautta ja suurin osa kuvista on kadonnut bittiavaruuteen. Enköhän kuitenkin saa lomatunnelmia välitettyä näillä, jotka ovat tallella ja jotka ehdttiin kaikkien rientojen ja chillausten parista ottamaan ! Palataan nykytilanteeni kuulumisiin ja muuttoon sitten myöhemmin ! Aivan liikaa asiaa tulisi muuten raapusteltua !


Tosiaan tuli otettua 10 päivän äkkilähtö kohti Thaimaata mun TeamTuwwi beibe, Tarun, kanssa ! ♥ Paikan päällä tuli ajateltua muutamaankin otteeseen, että mitä hittoa me tehdään täällä: Reissuun mahtui hurjastelua mopojen kyydissä hullussa liikenteessä, meidät meinattiin Koh Lahnin saarella raiskata (yep ja vieläpä merellä vesijeteissä), Walking Streetillä tulla huumatuksi, nähtyä vihaisia hosuja joka suunnassa, kuoltua paniikkikohtaukseen, kun  hotellihuoneesta löytyi niinkin ihana ylläri kuin torakka. Mä vannon, että pelkään niin paljon hämiksiä ja isompia öttiäisiä, että joka kerta törmätessä tällaiseen otukseen yllätyksellä mä saan ihan hirveän paniikkikohtauksen ! Taru luuli, että huoneeseemme oli joku murhattu, kun vaan kiljuin ja purshkadin paniikki-itkuun, enkä pystynyt hetkeen puhumaan tai hengittämään kunnolla......

Anyway :D Reissu oli myöskin chillausta, TÄYTTÄ irtiottoa arjesta, hetkessä elämistä, shoppailua, auringonottoa, uimista, ah TÄYDELLISTÄ ja vielä parhaimmassa seurassa ♥






9-10 tunnin lento meni erittäin mukavasti ilman vaihtoa business luokassa. Oli ensimmäinen kerta, kun matkustin niin kauas kotoa ja musta tuntuu, että en kyllä ikinä voisi enää mennä turisti luokkaan pitkillä lennoilla. Matkaaminen tuolla ykkösessä oli niin luksusta ! Jalat sai pystyyn ja väsyn iskettyä vielä makuuasentoon, ruokaa (ja shamppista) mielin määrin, telkku naaman edessä.. Mmmmm.. 


Sellaista tällä erää, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.. ;)

Ihanaa viikonalkua kaikille !

xx C



4 kommenttia :

  1. heei onpa kiva, kun oot postaillu taas! :) kuulostaa kivalta reissulta, mutta APUA TOI RAISKAUS :OO miten pääsitte siitä tilanteesta pois? :O

    VastaaPoista
  2. Miten teil on varaa lentää business luokassa?

    VastaaPoista
  3. Näin sut keväällä American Car Showssa ja nyt löysin blogin. Pakko todeta, että olet kyllä säteilevän aurinkoinen ja ihanan seksikäs misu.

    VastaaPoista
  4. Oliko toi business kauheesti economya kalliimpi? Vai kuinka päädyitte matkustaa businekses? :)

    VastaaPoista

Jätä alle kommenttisi, niin vastaan mahdollisimman pian, kiitos ! :)

Please leave your comment below and I will answer asap, thanks ! :*