maanantai 15. helmikuuta 2016

Karkumatka Dubaihin




Viime maanantaina tuli hupskeikkaa varattua ystävän kanssa äkkilähtö Dubaihin ja tiistai päivällä olimmekin jo lentokoneessa matkalla kohti lämpöä ja aurinkoa. Olimme tuskastelleet kaverini kanssa Suomen kurjaa säätää ja leikkineet ajatuksella lähteä ulkomaille. Ihan äkkiseltään tuli tilaisuus lähteä ja sittenpähän lähdettiin !


Voin heti sanoa, että Dubai oli aivan uskomaton paikka ! Kokemus oli sanoinkuvaamaton. Se on koettava.  Näin helmikuussa ei oikein ollut turistikausikaan, joten kaupungissa ei ollut ihan hirveä turistiryysis eikä kuumuus ollut myöskään sietämätön. Just hyvä.


Aikaa oli tavallaan melko rajallisesti, 5 päivää aikaa tehdä ja kokea ! Kyllä tuolla pitäisi ehdottomasti olla pitempään, jos meinaa rentoutuakin ! Matka oli melkein yhtä juoksujalkaa ja univelkaa on kertynyt ihan hyvin. Ensimmäinen aamu alkoi tosin rauhallisesti yrittäen käsittää, että olimme todella Dubaissa. Kävimme Jumeirah Beachillä, josta jokainen varmasti tunnistaa tuon Burj al Arabin seitsemän tähden hotellin. Vesi oli turkoosia ja kirkasta eikä edes kylmää ! Suomessa, kun en ikinä suostu veteen, niin tuolla mielellään kävi pulahtelemassa. ♥


Brunaa brunaa !



Jonkinmoista brunaa saatiin tavoitteellisesti päälle ja itse asiassa kärsin tällä hetkellä auringonpistoksesta. Aivan hirveää. Ei kannata pelleillä tuon auringon kanssa. Peruskeissi: liian vähän vettä. Nukahdimme eilen sunnuntaina aurinkoon ja heräsin hytisten. Kuume nousi ja lento takaisin Suomeen oli suoraan sanoen aika tuskallista, kun olo oli heikko ja hakattu.


Dubai Mall oli paikka, jossa enimmäkseen vietimme illat. Kauppakeskus oli isompi kuin mikään aiemmin näkemäni kauppakeskus ja kauppakeskus sisälsi jos jonkinnäköstä, mitä ei muualla normaalisti näe: vesiputouksia, valtavia akvaarioita, eläintarhaa, hupipuistoa yms. Aika huikea. TGIF:ssä tuli syötyä pariinkiin otteeseen ja huhheijaa en voi muutakun suositella !!  Ruoka on taivaallista puhumattakaan jälkiruuista. Oreo piirtelö ja lämmin brownie kakku jäätelöllä... Uff !!!


Yks ehdoton mesta, jossa suosittelen käymään on Atlantis the Palm sekä Aquaventure. Se vesipuisto oli ihan sairas !!! Vesiliukumäet, hiekkarannat, sukellus haiden kanssa. Paikka täynnä kokemuksia. Ehdottomasti suosittelen panostamaan enemmänkin kokemuksiin kuin shoppailuun Dubaissa. Tuli käytyä esimerkiksi Aavikkosafarilla, mikä oli aivan huikea. Varsinkaan, kun ei ole nähnyt koskaan aavikkoa. Okei, kasa hiekkaa laajalla alueella, mutta silti ! Uskomatonta ! Dyyneillä kruisailua, mönkkäreillä ajelua, kamelilla ratsastamista. Jtn ihan huikeeta. 


Ensimmäistä kertaa tuli nähtyä pilvenpiirtäjiäki sekä käytyä maailman korkeimmassa talossa Burj Khalifassa. Herranjumala se oli korkea !!! Korkeanpaikankammoissa mulla tuli heikko olo siellä ja itkukin pääsi. Mutta korostan edelleen kokemusta. On tullut sekin sitten tehtyä, käytyä kerroksessa nro 148. Siiiiick !!!! Näkymät pimeällä oli sanoinkuvaamattomat. Pisti mietityttämään, miten sellainen rakennus edes pysyy pystyssä. Huhheijaa, hurjaa.


Ja ihan vain kommentoidakseni noita Seiskan juttuja.. Syy, miksi halusin tehdä haastattelun oli se, että mua inhotti, että musta oli alunperin tehty kodinrikkoja, kun asia ei todellakaan ole niin. On uskomatonta, että koira voi päästä helposti veräjästä ja nainen pistetään heti horoksi. Hieman mediakriittisyyttä hei, asioita on tapana väännellä ja käännellä ja kulisseissa voi tapahtua ihan muuta. Ihan kuin haluaisin tulla esille kodinrikkoja. :D Peace out, en todellakaan arvosta moista.

Anyway, oli aivan huikea matka kaiken kaikkiaan ja kiitos matkaseuralaiselle. ♥

Ei ois voinu olla siistimpää !

Nyt on hyvä lähteä seuraavalle reissulle.. ;)

xx CC


19 kommenttia :

  1. Kodinrikkoja sinä nimenomaan olet. Tiesit Junon olevan naimisissa kun hän sinulle viestejä lähetteli ja annoit haastattelussa ymmärtää ettei sinua kiinnosta tuollainen pettäjämies alkuunkaan. Sitten myöhemmin sanoit, että lämpenit kuitenkin herttaiselle ja ihanalle Junolle (mites se herra nyt niin herttainen yhtäkkiä oli vaikka ukkomiehenä sua oli yrittänyt lähennellä)... Eli "vähän" oot kyllä omaa osuuttasi asiaan nyt kaunistellut. Varattu osapuoli on tietenkin aina se pääsyyllinen, mutta kyllä vähän pistää miettimään millainen nainen lähtee tietoisesti tuollaiseen kuvioon mukaan. No, toivottavasti palkintomatka oli kaiken arvoinen - arvostuksesi varmasti monen silmissä laski ja lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuleppa nytten. Ensinnäkin Seiskalla ei ollut mitään osuutta tähän reissuun. Toiseksi. Me ei tapailtu. Mulle annettiin ihan selkeästi ymmärtää että ovat muuttaneet erilleen ja avioero tulossa. Sinkkunaisena tällöin vastuu ei ole minun, jos mies valehtelee. :) Syksyn aikana, kun viestejä tuli, en niihin reagoinu, koska tiesin heidän olevan naimisissa. Vasta, kun kerrottiin "erosta" eli mua on tässä on pelattu eikä toisinpäin.

      Poista
  2. Teit sen haastattelun koska oot vaan tommonen ihminen joka haluu huomioo ja julkisuutta kipeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tiedät paremmin kuin minä, mitä haluan ! ;)

      Poista
    2. Eiköhän kaikki ihmiset tiedä, eihän sua näy aina kun seiskan haastatteluissa? Ehkä sut vois jostain toisesta lehdestä hieman vakavammin ottaa. Musta on hassuu että kiellät ettet haluu julkisuutta, vaikka sehän on ihan ilmiselvää? :D jos et haluis, et olis seiskassa kertomassa intiimeistä suhteista junon kanssa tai avautumassa alapää lävistyksistä. Hyvä yritys sulta vastata nokkelasti, ei tällä kertaa onnistunut!

      Poista
    3. En ole tainnut missään kohtaa kieltäväni haluavani julkisuutta. Sanoin, etten halua tulla esille kodinrikkojana.

      Poista
    4. Juurihan sanoit että kommentoija tietää paremmin mitä sä haluat vaikka haluat siis itse ihan samaa :D nyt meni vähän pussiin

      Poista
    5. Pakko kyllä kommentoida ja kysyä että missä vaiheessa homma meni niin että sinä olisit ollut avautumassa lävistyksistäsi seiskassa? Eiköhän tilanne mennyt niin että seiskan näppärääkin näppäremmät 'toimittajat' poimivat tietonsa ihan itsenäisesti blogistasi. Ja ymmärrän hyvin että halusit oikaista asiaa, ja ihan oikeesti helvetin läyhääjät täällä vähän inhimillisyyttä, aika moni sinkkunainen olisi varmasti lähtenyt herran mukaan ja uskonut valheet. Ei näytä olleen ensimmäinen nainen ketä hän pettää. Huoh miten naiset onkin aina niin pahoja toisiaan kohtaa.., inhimillisyyttä.

      Poista
  3. Porukka jotka haukkuu ensisijaisesti sua tästä kohusta on aika väärillä teillä. Mites tää ukkomies joka on kuitenkin pääsyllisenä loukannut ja vedättänyt kumpaakin naista pelleilyllään? Jos jotakuta ihmiset haluaa syyttää niin miksei aivan itse varsinaista petturia?

    VastaaPoista
  4. Ihmiset uskovat aina mitä media niille syöttää ja unohtavat, että todellisuudessa he eivät mitään asiasta tiedä, koska eivät ole sinun kengissäsi tuota matkaa kävelleet. Joten toivottavasti et anna huutelijoiden pahentaa mieltäsi. Pää pystyssä vaan eteenpäin ja voimia sulle! :)

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Haluan antaa pisteet sinulle kotiin Cheyenne rehellisestä toiminnasta! Minua kanssa yritti ukkomies "vedättää" samankaltaisella tarinalla ja tämä sitten paljastui vaimollekin, toki mies syytti minua asiasta. Teit ehdottomasti oikein käräyttäessäsi pettäjän ja toivoisin sinun kaltaisia naisia olevan enemmänkin. Et ole kodinrikkoja, kodinrikkoja tässä on se pettäjä.

    VastaaPoista
  7. Moikka! Haluaisin kysyä huulten täytöstä.. Eli olin just ottamassa yhden millin ylähuuleen princess nimistä ainetta ja näytän nyt ihan joltain ankalta:( kauan sulla kestää täytön jälkeinen turvotus että ne on ihan normaalit ja asettuneet? Ja paljon sulla on täytettä huulissa ja kuinka nopeasti kuluu pois? Oon yrittänyt nyt kauheesti tehä juttuja (kiihdyttänyt aineen vaihduntaa) koska nä huulet ovat ihan järkyttävät:/ monet itkut on näitten takia tullut.. Toivottavasti kuluu nopeasti pois!! Eikös se niin ole että kun ekan kerran ottaa täyte häviää nopeammin? Vai miten sulla oli :) kiitos jos vastaisit näihin kysymyksiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi baba ! Riippuu aineesta, ekalla kerralla mulla meni ehkä muutama kuukausi kun näki jo, että hiipuneet selkeesti. Nyt mulla on stydimpää ainetta, joka pysynyt aika hyvin kesäkuusta. :) Täytön jälkeen normaalisti pari kolme päivää on ollut mulla turvotusta.. Tilanteessasi ei varmaan auta muu kuin aika tai mahdollisesti käyt korjaamassa eli toisin sanoen lisäämässä jos niin ne saisi mahdollisesti mielyttävämmiksi :)

      Poista
  8. Jätä varatut miehet rauhaan. Maailma on täynnä upeita sinkkumiehiä. Kuka edes haluaa miehen, joka suhteessa ollessaan alkaa pelata toisen naisen kanssa. Uutta lihaa tulee markkinoille päivittäin, se tekee saman sitten sulle. Tollaset miehet on vaan yksiä kusipäitä, joiden kanssa ei kannata alkaa mihinkään. Ne on koko elämänsä tollasia. Saattaa olla, että olet pilannut maineesi ja urasi Suomessa lopullisesti. Ihmiset, yllättävää kyllä, suuttuu, kun vastavihitty tai varattu mies alkaa pelaa jonkun muijan kanssa, joka suostuu siihen. Suuri virhe sulta! Ja aina syytetään naista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuleppa, mä en tiedä montako kertaa pitää sanoa, etten ole tietosesti ollu varatun miehen kanssa enkä se aloitteentekijä, joten kaikki mitä sanoit en jaksa edes reagoida.

      Poista
  9. Tulin vaan sanomaan, että voi jumalauta miten upea nainen! Oon ihastunut sun kuviin ja blogiin, niin positiivinen asenne ja kauniin persoonallinen ulkonäkö. Täydellinen kroppa ja ulkoisesti muutenkin täydellinen ja pyörryttävän kuuma nainen.
    Oon siis itsekin nainen (ja kaunis jopa, jos itse saan sanoa) ja saat sukat pyörimään jaloissa ;D

    Saanko kysyä, mitä täyteainetta sulle on viimeksi laitettu huuliin?
    Ja onko sulla jotain suosikkimerkkiä huulitäytteissä? Mulle on laitettu muutaman kerran muutamaa eri hyaluronihappoa ja viime kerralla se tuli jotenkin ihmeellisesti ulos ihosta...o__O

    Kiitos etukäteen vastauksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos kommentistasi, piristi ♥

      En muista valitettavaasti ollenkaan täytteen nimeä, pitää tarkistaa ! :) Ja kuulostapa pelottavalta, että aine olis tullut ulos :O

      Poista

Jätä alle kommenttisi, niin vastaan mahdollisimman pian, kiitos ! :)

Please leave your comment below and I will answer asap, thanks ! :*