perjantai 22. heinäkuuta 2016

Onko yksinolo yksinäisyyttä ?




Heipsan !

Hassu kysymus heti alkuun: Kuinka moni lukijoistani on kokenut valaistuksen ? Sellaisen tunteen, että ihan yhtäkkiä tajuat jonkin asian jotenkin kirkkaan selkeästi. Sellainen aika voimaannuttava tunne, joka saa sinut henkisesti uudelle tasolle. Mä voin sanoa, että olen kokenut sellaisen ja samalla ymmärsin, miten elämä on koetellut minua. Miten elämä on kaikin tavoin yrittänyt opettaa minua, mutta olen ollut vaan niin helvetin hukassa, että ei ole ollut muuta keinoa oppia kuin vaikeamman kautta.




Tärkein opetus edellisestä suhteestani on se, että itseä on opittava rakastamaan ja arvostamaan, ennenkuin joku muu voi tehdä niin Sinulle. Pitää oppia se, että olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet, epätäydellisyyksinesi, etkä tarvitse ketään täydentämään Sinua. Parisuhteessa toisen on tarkoitus nostattaa Sinua, auttaa tuomaan parhaat puolesi esille ja auttaa Sinua täydentämään ne kolot itsessäsi, joita et ole osannut itse aiemmin täydentää.


Liian moni keskittyy etsimään itselleen sitä oikeaa, kun ensisijaisesti pitäisi keskittyä olemaan vain paras versio itsestä. Tuoda itsestä esille niitä piirteitä, joita toivoisi toisessa näkevän. Ei sitä turhaan sanota, että rakkaus kolahtaa kohdalle, kun sitä vähiten odottaa. 

Elämä on ikuista oppimista. Parisuhteita tulee ja menee. Jokainen suhde tulee ottaa opetuksena oli ero sitten miten kipeä tahansa. Jos suhde menee mönkään, ei pidä jäädä murehtimaan paikalleen. Pitää iloita siitä, että olet nyt askeleen lähempänä sitä, että tiedät millaisen kumppanin haluat ja millaisia piirteitä et ehkä halua hänessä nähdä. Jokaisessa suhteessa oppii myös itsestä uusia, isoja asioita. Tiedät nyt, missä Sinulla menee tietyissä asioissa raja ja tiedät, miten haluat, että Sinua kunnioitetaan ja arvostetaan suhteessasi. Alusta asti on osattava asettaa rajat tiettyihin asioihin, ettei toinen osapuoli totu "huonoihin tapoihin", koska niitä voi olla myöhemmässä vaiheessa vaikeampi kitkeä. Osaat myös itse toimia tietyissä asioissa toisin, jotka tuli omalta osalta ehkä hoidettua huonosti.  


Mitä itse olen pelännyt eniten on yksinäisyys, mutta juteltuani erään erittäinkin fiksun, ihanan ja hyväsydämisen ihmisen kanssa, tajusin, ettei yksin tarkoita välttämättä samaa kuin yksinäisyys. Yksinäisyys on merkki siitä, että tarvitset kipeästi itseäsi. Kun opit ensin elämään yksin, itsenäisesti ja täysin riippumatta muista ihmisistä, ei elämässä tai parisuhteessakaan jää koukkuun ja riippuvaiseksi toisesta tai muista ihmisistä ylipäätään. Itseä ei tulisi määritellä muiden avulla. Itseni vuoksi haluan olla nyt hetken aikaa yksin. Kehittää itseäni, rakentaa elämääni, oppia olemaan aidosti itsenäinen, oppia tuntemaan itseäni enemmän ja ennen kaikkea oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni.  


Se onkin minulla seuraava iso askel. Oppia olemaan yksin. Siitä lähtien, kun muutin pois kotoa 2013 mulla on ollut kämppistä, on ollut joku suhde juttu meneillään, oli Ola-kuviot, edellinen parisuhteeni. Olin varsin hukassa myös jo ennen muuttoa kotoa. En ole ikinä varsinaisesti ollut yksin. Sen takia haluankin nyt keskittyä täysin itseeni, tehdä omia juttujani, toteuttaa unelmiani sekä tavoitteitani. En halua enää elää muiden odotusten mukaan enkä halua, että kukaan sanoo minulle, miten pitäisi olla ja mitä tehdä elämässä. Elämme vain kerran. Ainoa asia, mikä meillä tulee aina olemaan on oma itsemme. On elettävä omaa elämää itsemme vuoksi ja olla tuhlaamatta aikaa negatiivisuuteen sekä ihmisiin, jotka eivät meitä osaa arvostaa. Oikeat ihmiset tupsahtavat elämäämme oikeaan aikaan. 

Useimmat ihmiset vain ovat ja unohtavat elää. Sen takia elämäänsä tyytymättömiä ja onnettomia ihmisiä on niin paljon, mikä on todella surullista. Myös ihmisten epävarmuus on tappavaa. Ihmiset hakevat nykypäivänä ihan liikaa hyväksyntää ja menevät liikaa muiden mielipiteiden ja odotusten mukaan tai miettivät  aivan liikaa, mitä muut heistä ajattelevat. Sen takia olen itse ollut ihan hukkateillä ja kadoksissa, mutta uskon vahvasti, että olen löytämässä itseäni ihan uudella tavalla. Pitäisi olla enemmän uskoa ja luottamusta itseensä eikä myöskään pelätä virheiden tekemistä tai riskien ottamista !

Muistakaa, itsensä asettaminen edelle ei todellakaan ole väärin, itsekästä, taikka kuten moni varmaan sanoisi, ylimielistä. On muistettava pysyä nöyränä sekä kiitollisena sekä kunnioittaa muita ihmisiä. Hyviä käytöstapoja unohtamatta. Vaikka olisikin kuinka kiltti, empaattinen ja muita ajatteleva persoona, ei saa antaa muiden talloa Sinua.

Ajatuksiani tältä erää.. Ensi kertaan ! Jatkossa tulossa myös muita kuvia kuin näitä quoteseja, heh.

xx CC

There is no passion to found in settling for a life that is less than the one you are capable of living.


1 kommentti :

  1. Edellisen eron jälkeen tuli mullekin toi "valaistuksen" tunne :) Kauheaa kun tajuaa että on huonossa suhteessa sinnitellyt vaan siks että ei usko pärjäävänsä yksin. Tsemppii, varmasti ihana elämänvaihe alkamassa, kun päätät keskittyä vain omaan hyvinvointiisi <3

    VastaaPoista

Jätä alle kommenttisi, niin vastaan mahdollisimman pian, kiitos ! :)

Please leave your comment below and I will answer asap, thanks ! :*