tiistai 22. marraskuuta 2016

1/3 Syömishäiriön KAHLEISSA // Chained with Eating Disorder

 
Syömishäiriöt ovat aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka ja mitä. Niin anoreksian kuin bulimian kanssa painineena voin sanoa, että syömishäiriöasiat ovat semmoisia, joita en toivo enää koskaan omalle kohdalleni enkä toivo myöskään kenenkään muunkaan niistä joutuvan kärsivän. Julkisuuden henkilönä, bloggaajana sekä somessa paljon esillä olevana koen erittäin tärkeäksi, että puhun toisinaan aiheesta avoimesti, sillä toivon omalta osaltani voivani auttaa ennaltaehkäisemään nuorten naisten syömisongelmia, antaa toivoa syömishäiriöstä selviytymiseen sekä tietenkin näyttämään omalla esimerkilläni, että näyttääkseen hyvältä ei todellakaan tarvitse kituuttaa itseään.

Jotta tekstistäni ei tulisi aivan liian pitkä enkä hyppisi liikaa asiasta toiseen, päätin, että julkaisen tulevan viikon ajan aiheesta kolme osaa. Ensimmäisessä tekstissä haluan pureutua enemmän siihen, mitkä asiat johtavat syömishäiriöihin sekä psykologiseen puoleen, toinen osa tulee olemaan hyvin henkilökohtainen, sillä aion kirjoittaa siitä, millaista elämäni bulimian kanssa todellisuudessa oli sekä kolmannessa haluan kirjoittaa syömishäiriöstä selviytymistä sekä siitä, pääsekö siitä ikinä oikeasti yli. Teksteistäni löytyvät myös kanavat, mistä löytää lisätietoa sekä apua, mikäli sairastat syömishäiriötä tai olet sairastavan läheinen.

Millaisia ajatuksia syömishäiriötä sairastavalla sitten on ? Mikä johtaa syömishäiriöön ? Mitä syömishäiriö on ? Ensinnäkin syömishäiriö on psyykkinen sairaus. Syömishäiriö hallitsee aina sairastavaa, vaikka alkuun saattaa tuntua, että ohjat ovat omissa käsissä. Syömisen "hallitseminen" on pakonomaista ja kantaa mukanaan stressiä, ahdistusta, pelkotiloja, jopa masennusta. Omat ajatukset voivat olla hyvinkin häiriintyneet ja syömisen kontrolloimisen keinot pakonomaisia ja hallitsemattomissa. Syömishäiriöhin on liitoksissa vahvasti häiriintyneet rumiinkuvat, mikä ilmenee mm. lihomisen pelkona. Pelkkä lihomisen pelko voi johtaa syömishäiriöön, mutta taustalla on usein muuta (kaoottinen elämäntilanne, tragedia yms.), jonka myötä syömisestä tulee kuin ainoa asia, jota tuntuu pystyvän elämässään hallitsemaan. Tämä saattaa saada olon tuntumaan hetkittäin jopa sairaalla tavalla hyvältä. Ajattelenkin, että parantuakseen syömishäiriöstä on osattava tiedostaa ja hakea, mitkä asiat ovat johtaneet syömishäiriöön ja lähteä korjaamaan sekä ratkaisemaan niitä asioita.

Syömishäiriötä sairastavan omat ajatukset ovat ehkä se pahin vihollinen. Muistan olleeni pitkän aikaa yksin syömishäiriöideni kanssa, sillä pelkäsin, että ihmiset pitäisivät minua hulluna. Pelkäsin, mitä ihmiset ajattelisivat, jos sanoisin ajatukseni ääneen. Pelkäsin jopa omia ajatuksiani, miten saatoin ajatella niin. Nuorena oli myös paljon asioita, joista ei vaan uskaltanut puhua kavereille. En oikein uskaltanut avautua kenellekään, mikä olisi auttanut ja auttoikin myöhemmin. Pelkäsin avautumisen mahdollisia seurauksia: psykologille puhumista, hoitoon joutumista, mahdollista viranomaisten puuttumista kotipuolen asioihin. Tunsin usein, että olisi halunnut käpertyä piiloon maailmalta. Itsetuhoiset ajatukset olivat usein läsnä, mutta en koskaan vienyt ajatuksia sen pidemmälle. Esimerkkinä voisin kertoa, että saatoin syyllistää itseäni syömishäiriöstä: olin ansainnut syömishäiriön, sillä olin varmasti edellisessä elämässäni ollut Hitler tai joku muu vastaava. Ajattelin, että en ole ansainnut onnea. Ajattelin ansaitsevani kaiken pahan, mitä elämässä tapahtui ja syömishäiriö oli elämän keino rankaista minua. Muistan usein toivoneeni kuolemaa. Olin vain 14-vuotias. Myös häpeä ja nöyryytetyksi tulemisen pelko olivat usein läsnä. Naljailu ja kotipuolen asenne esim. psykologin luona käymisellä pahensi häpeän tunnetta. 

Asia, jonka oikeastaan haluan sanoa on, että kukaan ei ole ansainnut syömishäiriötä eikä varsinkaa sitä pahaa oloa, joka tulee sen myötä. Syömishäiriö ei ole häpeän asia. Ei ole myöskään häpeä puhua ammattilaiselle. Olen itse mm. puhunut kouluterveydenhoitajalle, koulupsykologille, nuorisopsykologille ja käynyt syömishäiriöklinikalla terapiassa. On tärkeää, että pystyisi puhumaan edes jollekin avoimesti ja kaikesta, mistä vaan ikinä haluaakaan puhua. Oli se sitten sukulainen, ystävä tai psykologi. Itkeminen ja tunteiden nouseminen pintaan saattavat tuntua maailman pelottavimmalta asialta, mutta lupaan, että olo helpottuu, kun sydäntä pääsee vihdoin purkaamaan. Avoimesti puhuminen on ehkä niitä suurimpia askeleita kohti parempaa oloa.

Mitä tulee lihomisen pelkoon, niin kukaan ei liho perusterveellä ruokavaliolla ja satunnaisella herkuttelulla. Keho ja mieli tarvitsevat ravintoa voidakseen hyvin. Painolla, vyötärön pituudella eikä millään muullakaan luvulla ole yhtään mitään väliä. Vain sillä on merkitystä, mitä näkee peilistä. Painon ja mittojen jatkuva tarkkaileminen luovat vain ahdistusta ja stressiä. On normaalia, että paino heittelee pitkin päivää ja esimerkiksi iltaa myöten kropan paino yksinkertaisesti nousee eikä illalla näytä samalta kuin aamulla herätessä. Suosittelenkin hankkiutumaan eroon vaa'asta ja mittanauhoista. Tällä hetkellä painan itse kohta varmaan enemmän kuin koskaan, mutta olen myös paremmassa kunnossa kuin ikinä. Ja syön suht paljon ! Pahimmillaan kävin vaa'alla kymmeniä kertoja päivässä sekä mittasin aina vyötäröni, reidet jne. Vertailin mittoja myös löytämieni mallien mittoihin, mikä vain rappeutti itsetuntoni entisestään. Jokaisella on oma ainutlaatuinen vartalonsa eikä sitä tulisi verrata muihin. Jokainen tottakai kriiseilee aina silloin tällöin vartaloaan enemmän tai vähemmän, mutta kun se muuttuu jokapäiväiseksi ja pakkomielteiseksi, on syytä huolestua.

Lisätietoa:

Sairastavalle ja toipuvalle

Kuvat on valokuvannut Lars Johnson. Stailauksen, meikin, hiusten ja kuvausidean takana on Jenna Mäkikyrö.

 


There is so many things I could write about eating disorders. I've struggled with anoreksia and bulimia and I definitely can say that I wish never to struggle with one again. I also hope that no one else needs to suffer one either. As a public figure, blogger and social medialist I feel that it is very importat that every now and then I talk about the subject because I wish that I can help to prevent young girls from falling to having an eating disorder. I also want to show with my example that to look good you don't need to stop eating or stare yourself.

 So that my text won't be too long and that I wouldn't talk about too many things I decided to write a three part blogpost on the subject and publish them during this week. In this first one I will write more about what leads to eating disoders and the psychological sides, the second one will be really personal since I will write about what was it like to live with bulimia in reality and the last one will be more about surviving e.d. and about do you really ever get over eating disorders.

What kind of thoughts does one have then when one has an e.d. ? What leads to an e.d. ? What are eating disorders ? To start, eating disorders are (by wikipedia) mental disorders defined by abnormal eating habits that negatively affect on ones physical and/or mental health. E.d. controls always the person who suffers from it even though it might feel like you're in control in the beginning. Controlling eating becomes compulsive and comes a long with stress, anxiety, even depression. Thoughts can be really disturbed and ways to control eating are out of control. E.d. have also to do with disturbed self image that can appear as fear of gaining weight. Just the fear of gaining weight can trigger an e.d. but usually there's something else in the background, a chaotic life situation for example. Controlling eating may become the only thing that seems to be in our control and it might feel even good at times. This is why I think that in order to heal from e.d. you have try to recognize what could have triggered the e.d. in the first place and try fix these things.

 Your own thoughts might become your biggest enemy if you have an e.d. I remember being alone with my e.d:s for a long time because I was afraid people would think I was crazy. I was afraid of what people would think if I'd say my thoughts out loud. I was even afraid of my own thoughts, how could I think that way ? When I was young there was a lot of things that I was afraid to talk with my friends. I didn't dear to open up. I was afraid of possible consequenses if I did: ending up in therapy and officials intefiering with things happening at home. Most of the time I felt like wanting to hide from the world. I had a lot of self destructive thoughts but I never hurt myself. For example I could tell that I blamed myself for having an e.d. : I deserved having an e.d. because for sure I had been Hitler in my previous life. I thought I didn't deserve happiness but all the misery that was going on in life and having an e.d. was only life's way of punishing me. I remember constantly wishing to die. I was only 14. I was also at many times ashamed and afraid of being humiliated. At home I didn't get any support.

The thing that I'd really like to say is that no-one deserves having an eating disorder, especially that bad feeling that comes along. It's not a matter of shame. It also isn't a shame having to talk to a professional. I myself have talked to the school nurse, school psychologist, an youth psychologist and even gone to therapy. It is important that you find somebody to talk with: a relative, a friend or a professional. Crying and letting it out might feel like the scariest thing ever but I promise that you will feel at ease once you get to talk it all out. Speaking openly is one of the biggest steps towards feeling and getting better.

What comes to the fear of gaining weight, no-one will get fat by eating healthy and well and having something delly every now and then. The mind and body needs food to feel well. Weight, the size of your waist or any other number doesn't matter at all. Only thing that matters is what you see in the reflection of a mirror. Checking out your weight and measuring your body all the time only brings stress and anxiety. It's normal that your weight changes during the day time. You will gain weight during the day and your body won't look the same in the evening as it did in the morning. I recommend getting rid of any scale and tape measures. At the moment I weigh almost more than ever but I also look better than ever. And I eat quite a lot ! At my worst I used to go on the scale tens of times a day. I used to also compare my measures on measures that I found on models and it only succeeded in destroying my self confidence. Every one of us have our unique body and we should't compare them to others. Of course every one us crises over our bodies every now and then but when it becomes everyday and obsessive, you should worry.

Photos are by Lars Johnson and behind the style and muah is Jenna Mäkikyrö.

xx CC


15 kommenttia :

  1. Rohkea kirjoitus! Voimia paranemiseen. Jokaisella naisella on oma kaunis vartalonsa, niinkuin sinnullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ! Olen jo "parantunut" enkä tällä hetkellä kuitenkaan aktiivisesti sairasta syömishäiriötä. :)

      Poista
  2. Olet kaunis nainen voimia sinulle

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että voit paremmin. usein luullaan että syömishäiriötä sairastava on nuori mutta itse olen yli 40 vuotias jolla vasta diagnosoitu anoreksia. (laihuushäiriö aiemmin)Tuttua on minulle myös mittanauhan kanssa touhuilu mutta vaakaa en omista. Kysymys kuuluukin että ellei edes halua parantua kun en hallitse päätäni mutta syömiset hallitsen hyvin ja hoitoon en uskalla/halua mennä vaikka on ehdotettu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tiedän, että voi olla kynnys siinä haluaako parantua. Minulla oli samanlaisia ajatuksia.. Asiaa voisi ehkä lähteä ajattelemaan siltä kantilta, että miksi en haluaisia parantua ? Miksi teen näin itselleni ? Miksi haluan kituuttaa kroppaani ? Mitä ystäväni tai läheiseni ajattelisivat, jos tietäisivät ? Miksi silti jatkan ? Se on kyllä totta, että usein jatellaan nuorten naisten sairudeksi, mutta tiedän myös vanhempienkin ihmisten, poikien ja miesrenkin niistä kärsivän, mutta omana huolena tietenkin ensimmäisenä oma "kategoriani" :)

      Poista
  4. Hei. Oli yllättävää mutta lohduttavaa lukea tämä teksti. Itse olen sairastunut anoreksiaan pari vuotta sitten ja tunnistan sen häpeäajattelun, mikä saa sairastuneen vaikenemaan. Minulla ei ollut muuta hoitoa järjestettävissä, kuin terveydenhoitajan kanssa juttelu kerran kuukaudessa tai kahdessa. Nykyään voin erittäin hyvin, mutta ajatukset valtaavat aina välillä mielen ja kaloreiden laskeminen on se paha josta en ole päässyt eroon. Laskitki sinä kaloreita? Jos teit niin, pääsitkö tavasta jotenkin pois?
    Joskus huolettaa kun on esim. Kipeä&kuumeinen ja silti pitäisi lähteä vähintään kävelylle. Tämä ajattelu raastaa ja on melko haitallista.
    Silti jokainen päivä voin katsoa että 'hei, maailma on hieno ja elämän kaikki puolet täytyy nähdä.'
    Toivotan hyvää jatkoa sinulle. Tämä tekstisi varmasti tsemppasi muitakin lukeneita. Asiasta ei tule vaieta, olet hyvä puolestapuhujamme. Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet toipunut <3 Mullakin ajatukset palailevat toisinaan ja tästä puhun ehkä enemmän mun kolmannessa tekstissäni. En tarkkailut kaloreita hirveästi, onneksi. Välillä jos kuulosti joku kalorimäärä tosi suurelta, jätin syömättä, mutta yleensä ottaen jätin sen touhun. Sama täälläkin, jos oon kipeänä tai muuten en van voi liikkua, jätän heti syömättä, minkä uskon johtuvan syömishäiriöistä..Hyvää jatkoa sullekin ! <3

      Poista
  5. Näytät ihan geordie shoren chloelta jos vertaa esim näitä kuvia :O

    http://static.iltalehti.fi/viihde/cheyenneliesimaa_St_etu_221116_503_vi.jpg

    http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2015/08/24/08/2B9E251B00000578-3208558-image-a-44_1440401745944.jpg

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että uskalletaan tällaisestakin aiheesta avautua, sillä tämän aiheen kanssa kamppailee niin moni nuori sekä hiukan vanhempikin, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  7. Puhutteleva aihe ja hienoa, että nostit tämän esiin. Mikä tekstissä kiinnitti huomion oli sen sujuvuus ja oikeinkirjoitus. On varmasti oma typerä ennakkoluuloni, että jos poseeraat lehden kannessa nakuna, et voi olla kovinkaan skarppi.
    Myönnän olleeni väärässä. Tekstisi on hyvin jäsennelty ja sujuvaa luettavaa.
    Luettavuus 100% parempi, kuin monilla Suomen suosituilla muotiblogeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiva, että ennakkoluulosi ovat kumoutuneet. :)

      Poista
  8. Hei! Aivan upeaa, että oot niin rohkea että uskallat puhua näinkin vaikeasta asiasta. Sellaisena jolla on itsellään ollut ongelmia suhteessa ruokaan ja sellaisena joka on katsonut vierestä kun läheiset kärsivät anoreksiasta on aivan mahtavaa saada asiaa julkisuuteen ja tiedoksi ihmisille. Suuri kiitos että puhut asiasta. Oot aivan uskomattoman rohkea ja upea nainen❤

    VastaaPoista

Jätä alle kommenttisi, niin vastaan mahdollisimman pian, kiitos ! :)

Please leave your comment below and I will answer asap, thanks ! :*