tiistai 29. marraskuuta 2016

2/3 Bulimia



Bulimia on aihe, josta en ole oikeastaan kirjoittanut täällä blogin puolella. Moni asia, joista tulen myös kirjoittamaan, olen pitänyt visusti itselläni enkä ole kertonut niitä edes lähimmille ystävilleni. Hieman pelottaa kirjoittaa tätä tekstiä, sillä tiedän, että moni juttu, mitä tein, olivat hyvin ymmärtämättömissä ja itseänikin vain mietityttää, että miten ihmeessä saatoin ajaa itseni siihen tilaan. Piilottelin ahmimista ja oksentelua todella pitkälle, sillä asia hävetti ja tiesin, että jos ihmiset tietäisivät se aiheuttaisi ihmetystä, pahennusta, surua jopa vihaisuutta. Ehkä pettymystäkin ja sääliä. Bulimia oli yhtä jatkuvaa tunteiden, tuntemuksien ja ajatusten kanssa taistelemista.

Oksentelu alkoi keväällä 2014 monen asian yhtälönä. Oikeanlaisesta syömisestä ja treenaamisesta ei ollut hajuakaan, mutta halusin kovasti päästä hyvään kuntoon. Aloin kriiseilemään ulkonäköäni ja koin hirveästi ulkonäköpaineita. Edellisen syömishäiriön kummitus kolkutteli takaraivossa, mutta en osannutkaan tällä kertaa enää kieltäytyä ruuasta. Tavallaan halusin herkutella ja syödä mitä vain, mutten halunnut. Typerän idea seurauksena koitin oksentaa herkuttelun jäljiltä ja siitähän se noidankehä sitten lähti pyörimään: "Hei, nythän mä en liho, kun voin aina vaan oksentaa !"

Oksentelu alkoi "harmittomasti" pakottamalla itseni oksentamaan aina, kun tuli syötyä jotain, mitä en halunnut oikeasti syödä. Miesystävälle oli vaikea sanoa ei, kavereille oli vaikea sanoa ei, äidin luona käydessä ei voinut sanoa ei. Aika nopeasti se meni siihen, että jäin koukkuun kaikkeen roskaruokaan ja herkkuihin niin, että kehoni sai minut ajattelemaan niin, että halusin niitä yhä enemmän ja enemmän ja sitä enemmän tietenkin oksentelin. En pystynyt pitämään sisälläni mitään epäterveellistä lihomisen pelon vuoksi. Huomasin, että ahmimisesta tuli todellinen ongelma, kun herkuttelun yhteydessä oli oikeastaan ihan sama mitä söi ja kuinka paljon, sen oksentaisi lopulta joka tapauksessa. Ahmimisesta tuli hallitsematonta.

Ahmiminen toi sairaalloisen hyvän olon niin, että aloin jopa suunnittelemaan ahmimispäiviä: saatoin ostaa kaupasta ison kasan kaikkia lempiherkkujani, jotka ahmin kerralla alas. Pahimpina ahmimiskertoina saatoin ahmia kerralla kaksi pellillistä pannukakkua, syödä kokonaisen sipsipussin, siihen päälle vielä keksejä, suklaata sekä purkillisen jäätelöä. Kaikki tämä mahtui "pieneen" mahaani.

Vielä pahemmin homma lähti käsistä, kun en enää pystynyt kontrolloimaan milloin ahmin. Kun söin normaalisti, syömisen päätteeksi minut saattoi vallata sellainen ihan hirveä tunne, joka kuin käski kroppaani ja mieltäni ahmimaan. Sitä tunnetta vastaan oli todella vaikea taistella. Se valtasi koko kropan ja mielen enkä usko, että pystyn edes sanoin kuvailemaa, miltä se tuntui. En enää erottanut milloin oli minulla oli oikeasti nälkä ja milloin olin kylläinen. Homma saattoi kaatua myös siihen, jos sallin itselleni yhden herkun tai sorruin ottamaan "vain yhden", se ei ikinä jäänyt siihen yhteen. Maailmani kaatui enkä vaan pystynyt vastustamaan ahmimista. Jotenkin se ajatusmaailma meni myös niin, kun oli tullut kammo kaikesta epäterveellisestä ja lihottavasta, niin mieleni ei kestänyt sitä, että söin yhdenkin herkun. Se oli sitten "ihan sama" ja ahmiminen perään.

Oksentelu oli jokapäiväistä ja pahimpina päivinä oksentelin useita kertoja päivässä. Löysin hetket, jolloin ahmiminen oli "turvallista" ja opin oksentamaan suht äänettömästi. Oksentelua oli todella helppo piilottaa eikä monella tutullani ollut aavistustakaan, mitä todellisuudessa kävin läpi. Taistelu oli aika kovaa, itkin lähes päivittäin, itseäni suututti ja hävetti, etten pystynyt pitämään itseäni ns. aisoissa.

Jos vertaan anoreksiaa ja bulimiaa, sanoisin, että bulimia on ehdottomasti se pahempi ja jätti jälkeensä pahemmat psyykkiset jäljet. Oksentelu lähtee käsistä. Ahmiminen pahenee. Vaikka tietäisi tekevänsä väärin ja halu lopettaa on suuri, taistelu itseä vastaan on paljon pahempi: anorektikon on vaikea saada itsensä syömään, bulimikolla syöminen saattaa lähteä käsistä ihan pienen pienestä jutuista ja tyhjentämiseen on kuin "helppo" kääntyä. Uskon, että bulimiaan on myös ehkä paljon vaikeampi puuttua, sillä se ei näy välttämättä päälle päin. Tarkottaen sitä, että bulimikot eivät välttämättä ole laihoja, vaan voivat olla myös ylipainoisia. Bulimikot ovat myös hyviä valehtelemaan tilastaan ja valehtelevatkin mielellään, sillä häpeä oksentelusta on suuri. Jos mietin itseäni, mulla oli onneksi paranemisvaiheissa ystävän tuki, jolle pystyin hehkuttamaan oksentamattomuutta ja kyseli voimia, mutta kynnys siihen, kerronko sortuneeni oksentamaan oli älyttömän suuri ja koin siitä suurta häpeää ja pettymystä. Osasin kuitenkin jossain vaiheessa kääntämään nämä tunteet motivaatioksi niin, etten halunnut enää kokea näitä tuntemuksia ja tuottaa pettymystä.

Bulimia oli myös omalla kohdallani on-off luonteista. Oksentelu alkoi alkukeväällä 2014, mutta loppui hetkeksi loppukeväästä. Oksentelu alkoi taas, kun hain Miss Helsinki 2015 -kilpailuun ja jatkoon päästyäni loppui. Kesällä 2014 oli taas aikoja, kun en oksennellut, mutta syksyä kohti oksentelu taas alkoi. Syksyllä 2014 aloin käymään Helsingissä syömishäiriöklinikalla terapiassa, jolloin sain oksentelun loppumaan minulle pitkäksi ajaksi (n.1-2kk), mutta pieniä repsahdukisa tapahtui loppusyksystä. Ennen joulua oli taas "raitista" aikaa, mutta joulun aika oli aika painajaismaista itselleni, varsinkin kun kilpailumme dieettimme oli tiukentunut entisestään ja joululta oli kiellettyä pitää jouluherkkupäivää. Syntyi kuin kielletyn hedelmän -syndrooma, jota vastaan oli pirun vaikea taistella. Pieniä sortumisia tapahtui ennen missifinaaliamme, mutta viiimeiset viikot sinnittelin. Kun finaalimme jälkeen menin useaksi viikoksi äitini luo, oksentelu lähti täysin käsistä, sillä en vaan kyennyt sanomaan äidilleni ei. Kun palasin 2015 tammikuun lopussa kotiin, päätin, että oksentelu loppuu siihen. Lisää seuraavassa postauksessani.

xx CC

// Bulimia is a subject that I haven't really discussed here in my blog. Many things that I'm also going to write about, I've kept to myself and haven't even told my closest friends. I'm a bit scared to write this post since many things that I did are not understandable and even make me thik how could I get myself to such a bad situation. I kept bingeing and vomiting hidden for a long time because I was ashamed and I knew if people knew they would be concerned, sad, angry even disapointed. Bulimia was a constant battle of feelings and thoughts.

Vomiting began spring 2014 in conclusion of many things. I didn't know how to eat or workout right but I really wanted to get in shape. I started crising over my appearance and had self-esteem problems. The ghost of my previous eating disorder was knocking at the back of my head but this time I couldn't bring myself to say no to food. In a way I wanted to eat anything I wanted but in another I didn't. After a stupid idea I tried vomiting after eating a full load of crap and that's how the vicious circle began: "Hey, now I won't get fat because I can always vomit !"


Vomiting began harmlessly by self-inducing myself to vomit each time I had eaten junk food or anything that I really didn't want to eat. It was hard to say no to friends and it didn't come to question especially with my mom. It quickly went to that point that I got addicted to all junk food and sugar so that my body made me thik that I wanted and needed them and the more I ate, the more I puked. I couldn't keep anything unhealthy inside of me since I got scared of gaining weight. I noticed that bingeing became a serious problem when it didn't matter anymore what I ate and how much, I would vomit it out anyway. Bingeing became uncontrollable.

Bingeing gave a good feeling in a sick way that I started even planning when I would binge: I could go to the store, buy I huge amount of everythig that I liked and I ate them all at once. At my worst I could eat two pancakes size of the owen, ships, cookies, chocolate, ice cream. All this could fit in me.

Everything became even more uncontrollable when I couldn't anymore control when I binged. When I ate normally a terrible feeling would take over me saying to me to eat more. It was really hard to fight this feeling. I can't even discribe how it felt. I couldn't anymore separate when I was really hungry and when was I full. Everything could fall apart if I ate just one cookie: It never stayed in one.

Vomiting became everyday and at my worst I would vomit many many times a day. I found the moments when bingeing was "safe" and I learned to vomit silently. It was very easy to hide the vomiting and I don't think many of my friends had a clue what I was going trough. The fight was hard, I cried daily, I was mad and ashamed.

If I compare anoreksia to bulimia I would definitely say bulimia was worse and it left worse marks on me than anoresia. Vomiting will get out of hands. Bingeing will become uncontrollable. Even though you'd know you're doing wrong and you want to quit doing it to yoursel the battle against your head is worse. An anorectic has hard time to eat, one with bulimia can't control eating nor keep it inside. I think it's also harder to interfere with one having bulimia since you're not necessarily skinny. One with bulimia is also good at lying about one's state. I was lucky to have a friend to whom I could tell when I hadn't puked when I was going towards recovery but the edge to tell when I couldn't control myself was huge. Luckily I learned to turn the feelings of disappointment to my motivation not to feel them anymore.

Bulimia in my case was on-off. Vomiting began about March 2014 but ended by May. It began again just before summer and lasted a month or so. Puking went worse towards the Fall and I finally started therapy in September 2014. I had a month or two clean months but towars the end of the year I lost it again. I took a part in beauty contest and our diet had gone more strict during December and I just couldn't fight the urge to eat all the goods that Christmas brought with it. After our finale I began vomiting again until the end of January 2015. Then I decided I will end this all. More in my next post.

1 kommentti :

  1. Mä en ehdin lukea kaikkia mutta minullakin oli samaa ongelmaa kun sullaki

    VastaaPoista

Jätä alle kommenttisi, niin vastaan mahdollisimman pian, kiitos ! :)

Please leave your comment below and I will answer asap, thanks ! :*