lauantai 2. syyskuuta 2017

Isäni on HIRVIÖ | perheväkivalta ja alkoholismi



Heipparallaa taas jälleen kerran kera mitä varmaan iloisimman blogipostauksen!

Enkä edes vitsaillut. Ehkä vähän. Vaikka tämä bloggaus tulee olemaan erittäin henkilökohtainen ja avaan meidän perheen salassa pidetyt, joskus erittin häpeällisiksi asioiksi pidetyt asiat julki, niin meidän perhe sai onnellisen päätöksen, joka päätti liki kymmenen vuoden perhepiinan, toivottavasti, lopullisesti.

Ennen kuin mennään itse asiaan, olen saanut luvan sekä äidiltäni että pikkuveljeltäni käsitellä näitä asioita julkisesti. Aiheesta voisi puhua vaikka kuinka paljon ja aiheesta riittää myöskin sanottavaa, joten rajattakoon tämä julkaisu tiistaiseen oikeudekäyntiin sekä oikeudenkäynnin taustoihin, miksi olimme käräjillä ylipäätään. 

Olen aikaisemmin kertonut mm. blogissani kuinka en tule toimeen isäni kanssa ja puhunut, ainakin ohimennen, mm. narsismista sekä narsistin lapsena kasvamisesta. Fakta on se, että en ole lääkäri, joten en voi tietenkään antaa narsistin diagnoosia isästäni, jokaisessahan meistä löytyy narsistisia piirteitä enemmän tai vähemmän, mutta todettakoon, että voin kyllä sanoa koko perheeni puolesta, että olemme kaikki kärsineet isäni erittäin vahvoista sekä pahoista narsistisista piirteistä.


En ole uskaltanut aikasemmin hirveästi käsitellä mitään julkisesti pelon vuoksi, mutta enää minun ei tarvitse pelätä. Lähinnä sen vuoksi, ettei julkista puimistani voida käyttää äitiäni vastaan huoltajuuskiistoissa. Olen myös tehnyt sen päätöksen, jo vuosi sitten, että olen katkaissut kaikki välit "isääni". Päätös oli hyvin raskas tuolloin, mutta ehdottomasti yksi parhaimmista päätöksistä itseni eheytymisen vuoksi. Olen pitkälti hyväksynyt sen faktan, etten tule koskaan saamaan isäni hyväksyntää tein sitten mitä tahansa eikä kyseinen ihminen tule koskaan muuttumaan tavoiltaan. Näin ollen julkinen puimiseni ei voi vaikuttaa nyt olemassa olemattomiin väleihimme, mitä joskus pelkäsin hirveästi - lähinnä syyllistämisen vuoksi. Nuorempana ei olisi tullut mielenkään hyppiä isäni silmille ja myös häpeä esti puhumasta. Ei enää.

29.8.2017 olimme koko päivän oikeudessa. Oli viimeinen iso oikeudenkäynti, jonka tuleva päätös tulisi muuttamaan perheemme kohtalon ja avaamaan uuden kappaleen elämässämme. Vanhempani erosivat 2008, jolloin äitini eräänä päivänä pakkasi tavaransa ja vain lähti. Taustana oli pitkään jatkunut henkinen pahoinvointi, isäni niin henkinen kuin fyysinen väkivaltaisuus (pahoinpitely) sekä alkoholismi. Tuolloin en ymmärtänyt äitini hylkäämistä, mutta ajan myötä olen antanut anteeksi sekä oppinut ymmärtään tapahtumien syyt sekä taustat.

Siitä asti, kun äitini jätti isäni, on isäni piinannut äitiäni enemmän tai vähemmän. Jatkuvat huoltajuuskiistat: välillä on joustoa, mutta sitten hihnat kiristyvätkin. Välillä vaaditaan vähän sitten taas ihan liikoja. Välillä annetaan olla, välillä taas äitini niskoilla on ollut lukuisia lastensuojeluilmoituksia ja viranomaiset ovat ravanneet luonamme. Erityisesti viimeisen vuoden aikana, jolloin on ollut puhetta äitini muutosta jenkkeihin aviomiehensä luokse, on isäni käytös vain pahentunut entisestään. Luonnollisesti, olihan isäni menettämässä ainoaa keinoaan (pikkusiskoni), jolla kiristää otettaan äitiini ja näin ollen edes jollain tapaa olla tekemisissä hänen kanssaan.



Viimeisen vuoden aikana lastensuojeluilmoitusten määrä vain räjähti. Kesti pitkään, että saimme viranomaiset puolellemme. Isäni on hyvin supliikki ja varmasti käyttänyt kaikki manipuloinnin keinot lirkutellakseen omaa hyvyyttään ja äitini "pahuutta" ja pitkän aikaan jopa koimme isäni hyväksikäyttävän valkoisen miehen hyvää (taloudellista ja työ-) asemaansa siinä määrin, että äitini on periaatteessa ulkomaalainen (suomen kansalainen kuitenkin) ja joka oli pitkään työttömänä juurikin isäni aiheuttaman henkisen rasitteen vuoksi. Toisin sanoen, äitini koki pitkään tulleensa jopa rasistisesti kohdelluksi. Eihän viranomaiset kiinnittäneet huomiota isäni väkivaltaiseen ja alkoholistiseen taustaan, mikä minunkin mielestäni oli järkyttävää. Jokaiseen isäni ilmoitukseen tartuttiin välittömästi, äitini ei. 

Viimeisten kuukausien ajan olemme saaneet todistaa isäni pahenevaa käytöstä ja sen vaikutusta nuorimpiin: ahdistus- sekä paniikkihäiriöt. Viimeisen kuun aikana, isäni ja hänen vaimokkeensa mm. marssivat jopa äitini työpaikalle haukkumaan hänet sekä riehumaan odottaen, että keissi kaatuisi äitini niskaan, mutta kunnianloukkaus syytteethän siitä vain heille rapsahti. Pariskunta on myöskin syytellyt äitiäni heidän jatkuvista parisuhdeongelmista sekä alkoholismista. Äitini, joka on kaikin tavoin pyrkinyt pysymään erossa isästäni ja halunnut jopa muuttaa maailman toiselle puolelle. Alunperin isäni allekirjoitti jo kesän alussa paperin, jonka mukaan antaa luvan äitini lähteä, mutta mielenmuutos saikin aikaseksi tämän viikkoisen oikeudenkäynnin, jossa äitini voitti lopulta kaikkien helpotukseksi siskoni yksinhuoltajuuden. 


Oikeudenkäynti määritti äitini kohtalon sekä tulevaisuuden. Päätös käänsi myös minun sekä veljeni elämässä aivan uuden kappaleen. Äitini oli pyytänyt minua sekä veljeäni todistamaan isääni vastaan. Kohdallani jouduin valitettavasti vetäytymään. En kyennytkään kohtaamaan isääni ja sanomaan hänen edessään hänen vääryksistä. Jotenkin isäni läsnäolo astuessani oikeussaliin sai minut niin pois tolaltani, etten pystynyt melkein hengittämään. En tiennyt itkeäkö vaiko hyökätä raivoissani isäni kimppuun. Hän saa minut myös jotenkin niin pieneksi ja alistuneeksi, lähes voimattomaksi. Olin muutenkin valmiiksi raivoissani, kun olin kuullut kuinka hän oli puhunut minusta sekä veljestäni pahaa äitiäni vastaan. Millainen ihminen on oikein valmis menemään niin pitkälle, että haukkuu sekä mustamaalaa omia lapsiaan saadakseen haluamansa tuomarin edessä? Sain tietää vasta jälkikäteen, että todistuksen olisi voinut järjestää niin, että isä olisi ollut toisessa huoneessa. Pettymyksen näkeminen äitini silmissä tuntui sydäntä raastavalta poistuessani huoneesta, mutta tiedän, ettei äitini ikinä syyllistäisi tai hylkäisi minua asian vuoksi. Tilanteessa en kykenyt seisomaan äitini rinnalla.

Olen siksi äärettömän ylpeä, että veljeni pystyi kohtaamaan isäni, hän teki sen mihin en itse pystynyt. Hän on nimittäin myös se, joka on kaiken lisäksi kärsinyt ehkä pahiten isäni narsismista. Veljeni antaessa lausuntoaan isäni oli jopa ruvennut nauramaan hänelle. En voi edes kuvitella, miltä veljestäni on tuntunut ja hän onkin ollut musertunut oikeudenkäynnin jälkeen. Ei varmasti ole helppoa kohdata ihminen, jonka vuoksi kärsii eri mielenhäiriöistä, ahdistus- ja paniikkihäiriöstä sekä ajoittaisesta itsetuhoisuudesta. Itsemurhayrityksiltäkään ei olla vältytty. Veljeni onkin ollut perheemme musta lammas, johon isä purki aina oman pahan olonsa sekä peilasi huonommuutensa häneen. Veljeäni on alistettu niin pahasti sekä häneltä riistetty sekä koko lapsuus että vanhemmuus (lapsen näkökulmasta), että hän tulee kärsimään ikuisesti isäni henkisen väkivallan seurauksista. 

Saimme onnenuutiset tiistaina illalla kahdeksan jälkeen. Seitsemän tuntia oikeudessa sekä muutaman tunnin kuumeinen päätöksen odotus. Kuukauden konkreettiset valmistelut muutosta jenkkeihin. Luopuminen lähes kaikesta omaisuudesta sekä elämästä Suomessa. Aamukuudelta lähtö kentälle menoliput käsissä. En voi kuvitella äitini ahdinkoa tilanteessa, jossa seuraavana aamulla on tarkoitus lähteä. Viimeisen päivään asti ja vielä viimeisenä päivänä oli vielä käytävä tuo oikeudenkäynti tietämättä pääsisikö hän sittenkään lähtemään. Kun äitini vihdoin sai uutisen, murtui hän ensimmäistä kertaa varmaan koko vuoden aikana kyyneliin, itki kovaan ääneen, että hän on vihdoin vapaa eikä isä pystyisi enää ikinä satuttamaan häntä tai varsinkaan siskoani. Se oli sydäntä musertavaa seurata. Henkinen vapaus ei ole aina itsestäänselvyys ja olen niin tajuttoman onnellinen äitini puolesta. 

Hän on vahvin ja rohkein ihminen, jonka tiedän. Hän on luopunut niin paljosta meidän lasten vuoksi. Tehnyt kaikkensa ja vielä enemmän, että meillä on hyvä olla. Nyt on hänen vuoronsa elää omaa elämäänsä itsensä vuoksi.

I love you mommy.

Tilanne on nyt ihan uusi minullekin. Minulla on alkamassa ihan uusi kappale elämässäni, jota tulee varmasti kestää hetki sisäistää. Äitini, tärkein tukihenkilöni, muutti toiselle puolelle rapakkoa eikä ole enää lähellä tai läsnä. Ei ole periaatteessa enää toista kotia, jonne voi aina vaan mennä. Perheen muodostavat nyt poikaystäväni sekä hänen perheensä, joka on ottanut minut todella hyvin vastaan. Olen tästä äärettömän kiitollinen. Tuntuu hassulta, että voin kutsua heitä perheeksi ja tietää, että sieltä päästä ollaan tukena, mikäli sitä tarvitsee. Perhettä ovat tietenkin myös veljeni, jotka asuvat Suomessa sekä ehdottomasti lähimmät ystäväni, joiden tiedän pysyvän rinnallani. Kyseessä on tilanne, jossa joudun oikeasti eroon siitä tuesta ja turvasta, jonne pystyi oikeasti aina palaamaan. Ajatus pelottaa minua hieman ja pelkään takaraivossani yksinjäämistä. Pääni kuitenkin muistuttaa minua, etten tule koskaan olemaan yksin ja minulla on oikeasti rakastavia ihmisiä ympärilläni. 

Haluan kertoa myös Sinulle, joka luit tekstini, että et ole, etkä tule koskaan olemaan yksin. Mikäli lähipiirissäsi on alkoholismia tai sinuun kohdistuu henkistä tai fyysistä väkivaltaa, sitä ei tarvitse sietää. Sitä ei myöskään ei tarvitse hävetä, sillä se EI OLE sinun syytäsi. Apua on saatavilla monessa eri kanavassa. Älä anna pelon hallita ja hanki apua. Alla olevissa linkeissä on kanavia, joista apua voi saada:

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/apua-uhreille-ja-tekijoille/

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/huolena-alkoholismi-tai-masennus-taalta-haet-apua-ajoissa/1887394#gs.1Ui=6xg

Kaikella rakkaudella,

xx

CC





5 kommenttia :

  1. Toivon sinulle nyt kaikkea hyvää jatkossa. Nyt saat nauttia vapaudesta ja uudesta tilanteestasi elämässäsi. Nauti ja iloitse joka solullasi poikaystäväsi kanssa kuinka ihanaa on saada olla vapaa ja rauhassa.

    VastaaPoista
  2. Oi tsemppiä sulle! <3 Mä vain itken täällä luettuani tän postauksen. Olen itse elänyt samanlaisessa tilanteessa, tosin äitinikin oli hirviö ja he yhdessä isäni kanssa alistivat ja haukkuivat minua. He myös joivat, erosivat ja käyttivät meitä lapsia narsistipelinsä kappaleina. Käyn itse terapiassa, siellä tulen käymään seuraavat 5 vuotta ainakin. Tiedän sen fiiliksen, kun viranomaiset uskoo narsistia (meillä vanhempia), eikä saa apua.

    Toivottavasti sinä ja perheesi saatte kaiken mahdollisen avun ja tuen tässä tilanteessa. Olen ylpeä, että uskalsit puhua asiasta! :) Itse en uskalla edes ystävilleni, häpeä on niin syvä (vaikkakin turhaan).

    VastaaPoista
  3. Hienoa että jaoit henkisesti itsellesi raskaan tarinan blogin puolella, joka saa ne muutkin ja selkeästi parhaimmat puolet myös esiin julkisesti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos rohkeasta ja henkilökohtaisesta kirjoituksesta. Niin moni on tai on ollut samassa tilanteessa, hyvä että näistä asioista uskaltaa joku puhua <3

    VastaaPoista
  5. Stemppiä sulle <3 olet ihana ja kaunis ja vahva nainen. Hei olisi kiva kuulla miten sun kela juttu eteni t. Kelan kanssa tapeleva ja samantyylinen mitä sul oli :/

    VastaaPoista

Jätä alle kommenttisi, niin vastaan mahdollisimman pian, kiitos ! :)

Please leave your comment below and I will answer asap, thanks ! :*